Kanavia ja akvedukteja

Menomatkan viimeinen purjehdusryhmä saapui Lauersoogiin lauantaina iltahämärissä. Sitä ennen suoritettiin kapulanvaihto Amsterdamin lentokentällä Finnairin lähtöportilla edellisen ryhmän kanssa. Kapteeni kuitenkin jatkaa purjehdusta perille saakka.

Ohessa kuva ensimmäisestä kanavan sulusta. Ensimmäinen kerta jännitti, mutta reilun kymmenen toiston jälkeen homma alkoi jo sujua.

Koska pariksi seuraavaksi päiväksi oli luvattu navakkaa lounaistuulta, eli meille suoraan vastaista tuulta, päätimme yhteistuumin edetä kanavia pitkin Amsterdamin pohjoispuolelle. Aamupäivällä pääsimme kuitenkin purjehtimaan hetken aikaa ennen kapeiden kanavien alkamista. Vene liikkui sulavasti pelkän keulapurjeen avulla sivutuulessa.

Reitti kanavia pitkin oli yhteensä noin 50 mailia pitkä mutta saimme pian huomata, että eteneminen oli lukuisten siltojen ja sukujen vuoksi varsin verkkaista. Välillä lehmät viereisellä laitumella kirmasivat nopeampaa 😊 Hienot kanavamaisemat veneestä käsin ovat olleet meille upea uusi kokemus, emmekä olleet aiemmin ajaneet veneellä akvedukteja pitkin moottoritien yli.

Illan tullen huomasimme kanavamatkailun hankaluuden: sillat sulkeutuivat klo 20 ja matkan teko tyssäsi siihen. Yöksi jäimme keskelle peltomaisemia ilman sen kummempia satamafasiliteetteja. Mikäs täällä ollessa 😊

#KallanTiirat #Englanti #BlueBird #Purjehdus #Brownsea #Partio

Featured Posts
Posts Are Coming Soon
Pysy kanavalla...
Recent Posts
Archive
Search By Tags
No tags yet.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square