Saapuminen Karlskronaan
La 10.6.-su 11.6. yöllä auringon noustessa Blue bird saapui Karlskronaan, joka oli 3. matkaryhmän viimeinen satama. Tuuli oli koko ajan länsi-lounaasta, joten loppumatka päästiin pääosin sivutuulessa. Vaiherikas viikon purjehdus oli takana ja nyt oli ryhmämme aika hajaantua. Sunnuntaina Lennu paistoi läksiäisletut ja lähti jo päivällä junaan, ja Niksu ja Alli lähtivät kotimatkalle iltajunalla. Juuso ja Lare jäivät vielä Karlskronaan ja vievät venettä eteenpäin muutaman päivän pysähdyksen jälkeen.
Menneenä viikkona saimme myös paljon lintuhavaintoja niin satamissa maissa kuin merelläkin. Purjehduksen tyynemmässä jaksossa opettelimme myös teemalauluamme; tässä kaikille sanat, ja lauletaan taas yhdessä kesän leireillä (vanhasta koululaulukirjasta, sanat Ingrid Rancken):
Pursi aaltoja ajelee, purje valkeena hohtaa, pilvet taivaalla liitelee toinen toisensa kohtaa. Pääsky, ilmojen kiitäjä, joka-kesäinen ystävä, pesän räystähän alle rakentaapi harmajalle.
Emme päässeet Trelleborgiin asti, joka oli alkuperäinen suunnitelma, mutta kaiken kaikkiaan matka ja ajoitukset purjehduksellamme olivat juuri sopivat.
Sopivia tuulia seuraaville ryhmille!