Long time, no sea!

Kuukauden päivät oli Caramelle yksistään kelluskellut Doverin vierasvenesatamassa aivan toimettomana. Sillä alkoi olla hieman tylsää, eihän se ollut päässyt liikkeelle pitkään aikaan ja etelän lämpöinen merivesi ja siinä lilluvat ravinteet olivat saaneet leväkasvustot kukkimaan sen ei-enää-niin-kiiltävässä pohjassa. Niinpä se suorastaan tärähteli ja keinui onnesta kun se taas tunsi kenkien koskettavan kanttaan . Uusi miehistö oli saapunut! Tästä alkaisi pitkä ja kiinnostava matka takaisin kohti tuttua kotisatamaa.

Varmoin ottein kapteeni Lare ohjasi kokemattoman tai muuten vain hieman ruosteessa olevan miehistönsä veneen kuntoonlaittopuuhiin ja pian olivatkin bensakanisterit täynnä, tavarat pakattu, moottori kiinnitetty, radio laitettu käyttökuntoon ja vene muutenkin valmiiksi. Tämän päivän matka oli kuitenkin lyhyt, Caramelle siirrettiin vain ulkovesisatamaan pois sulkujen sisäpuolelta, jotka suljetaan aina laskuveden ajaksi. Näin Caramelle pääsisi liikkeelle heti aamusta, vaikka vesi edelleen olisi matalalla.

Tositoimiin siis päästäisiin huomenna, mutta miehistö ei jäänyt toimettomaksi veneen siirron jälkeenkään. Onhan Dover tuttu komeasta linnastaan ja upeista valkoisista kallioistaan, joilla kiipeilemistä ehdittiin loistavasti päivän aikana kokeilemaan. Lisäksi illalla päästiin hieman musisoimaan, kun Caramellen orkesterin uusinta kiinnitystä, konserttiinaa, päästiin viimein kokeilemaan miehistön suureksi riemuksi ja naapuriveneiden kauhuksi. Tästä alkaa kotimatka!

#KallanTiirat #Englanti #BlueBird #Purjehdus #Partio

Featured Posts
Posts Are Coming Soon
Pysy kanavalla...
Recent Posts