top of page

Muutoksia reittisuunnitelmaan

Vilkaistuamme aamulla säätiedotusta totesimme, että yöpurjehdus ei enää tuntunutkaan kovin hyvältä idealta, sillä tuuli oli yön aikana kääntynyt puhaltamaan suoraan idästä - olisimme siis joutuneet ajamaan suuren osan matkasta vastatuuleen. Sen sijaan päätimme hyödyntää itätuulen purjehtimalla Ruotsiin Tanskan kautta ja otimme siksi päivän tavoitteeksi Klintholmin sataman Møn saarella.

Saatuamme suunnitelman valmiiksi teimme pikaiset lähtövalmistelut: kävimme kaupassa ostamassa matkaevästä, yritimme käydä suihkussa ja yritimme maksaa satamamaksun. Suihkuun olisi kuitenkin tarvinnut poletin, jota emme enää ehtineet hankkia, ja satamapäällikkö puolestaan ei hyväksynyt maksua, koska olimme pysäköineet väärälle paikalle. Saimme siis viettää yön Heiligenhafenissa ilmaiseksi. Sitten nostimme purjeet ja lähdimme matkaan - tosin purjeet piti pian laskea ja pyytää apua moottorilta.

Kahdeksan tunnin kuluttua lähdöstä, Falsterin saaren eteläkärjen kohdalla, käännyimme pohjoiseen ja saimme jälleen nostaa purjeet. Purjeiden voimin päästiinkin purjehtimaan lähes koko loppumatka, joka tosin venyi odotettua pidemmäksi: olimme perillä Klintholmissa vasta kahden aikaan yöllä. Satamaa lähestyessä koimme matkamme sään huomioon ottaen harvinaisen sääilmiön: alkoi sataa kaatamalla. Sataman edusta ei ollut valaistu, joten sitä oli lähestyttävä varovasti, jos vaikka alue olisi tanskalaiseen tapaan ollut ansoitettu kalaverkoilla ja muilla pyydyksillä. Onneksi samaan aikaan saapui toinen alus, jolla oli apunaan tehokas valonheitin, joten pääsimme turvallisesti perille. Kävimme pian nukkumaan sateen ropistessa veneen kattoon.

Featured Posts
Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Tunnisteita ei vielä ole.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page