Itämerelle ilotulitusten saattelemina
Sovimme heti aamulla, että Kärppä ja Mutantti lähtisivät lähimmälle huoltoasemalle täyttämään bensakanisterit, kun taas Lare jäisi tekemään aamupalaa, tiskaamaan ja selvittämään, minne satamamaksu tulisi maksaa (satamapäällikön toimisto oli sulkeutunut ennen saapumistamme satamaan). Matka huoltoasemalle oli yllättävän pitkä, eivätkä sitä yhtään lyhentäneet leipomoiden näyteikkunoilla köllöttelevät leipomukset ja avoimista ovista leviävä tuoreen leivän tuoksu. Löysimme kuitenkin perille ilman erityisiä harhaantumisia, kiitos kännykän karttaohjelman ja ystävällisen ohikulkijan saksankielisten neuvojen.
Koska Saksassa suomalaisten korttien toimivuus on ollut epävarmaa, päätimme tarkistaa asian ostamalla ensin pienen suklaapatukan - bensa siis maksettiin vasta tankkaamisen jälkeen. Kortti toimi, kanisterit täyttyivät ja hikinen raahautuminen painavien kanisterien kanssa satamaa kohti alkoi. Kun eteneminen alkoi jo tuntua mahdottomalta, pysähtyi ystävällinen autoilija toiselle puolelle tietä ja kysyi, olemmeko menossa satamaan, tarjoutuen kuljettamaan meidät kanistereinemme suoraan perille. Kiiteltyämme häntä vuolaasti ja toivoteltuamme satamassa hyvät päivänjatkot pääsimme takaisin veneelle, jossa Lare oli saanut kaiken valmiiksi, joten olimme valmiita lähtöön.
Moottori kehräsi leppoisasti aamusumun peittämässä Kielin kanavassa. Sumu ja pilvet kuitenkin hälvenivät nopeasti ja päästivät auringon grillaamaan kannella loikoilevaa miehistöä. Kanavaa reunustivat suuria puita kasvavat tiheät metsäkaistaleet, joten ympäröivät maisemat pysyivät lähes muuttumattomina. Vaikka kanava oli hyvin leveä, se tuntui kapealta kuin kanaali suurten konttilaivojen jyristäessä ohitsemme sekä edestä että takaa. Lounaaksi söimme herkullista tonnikalapastaa, jonka Lare kokkasi nopeasti veneen sisätilojen spreekeittimellä. Nostimme genuen myötätuuleen ja jatkoimme matkaa 1,5 solmua nopeammin. Metsän ja kanavan rantakivien välissä mutkittelivat hyväkuntoiset ulkoilureitit, joiden kulkijat jäivät aika-ajoin katsomaan etenemistämme. Heidän joukossaan oli myös ryhmä rinkkaselkäisiä partiolaisia, jotka tosin ohitimme ennen kuin ehdimme heiluttaa heille omia huivejamme.
Pian saavuimme Kielin pääsululle, jonka huvivenesulku oli edelleen suljettu (enemmän suljettu kuin sulut tavallisesti ovat), joten pääsimme samaan sulkuun isojen laivojen kanssa. Sulku sylkäisi meidät Itämeren puolelle, jossa etsiydyimme suurimpaan (ja hienoimpaan) tähän mennessä kohtaamistamme satamista. Auringon laskettua Kielin kaupunki jopa juhlisti saapumistamme ilotulituksella - tai saattoihan siihen ehkä jokin muukin syy olla. Huomenna käännämme kokan kohti Heiligenhafenia, jonne toivottavasti pääsemme purjehtimaan ilman merkittävää työpanosta moottorin taholta.
