top of page

Kapulan, vaan ei kapun, vaihto


Aamulla miehistö heräsi kirkkaaseen aamuun. Yöllä oli satanut ja vesi kimalteli auringon loisteessa kanavassa, vihreällä ruoholla ja Wergean hiljaisilla katukiveyksillä. Aamupalaksi haettiin uunituoreita croissanteja ja leivoksia paikallisesta leipomosta ja ne nautittiin idyllisesti teen ja kaakaon kera veneen kannella odotellessa ensimmäisen nostosillan avautumista. Tänään olisi tämänhetkisen miehistön viimeinen veneilypäivä.

Aikaisesta ajankohdasta huolimatta kanavan varsille matkantekoamme seuraamaan oli kokoontunut suuri joukko väkeä, ja tervehdyksiin saatiin useimmiten vastauksena määkimistä ja ammuntaa (viimeisintä vain lehmien taholta, joilla kaikeksi onneksi on melkoisen huono sihti). Matka eteni ripeästi, jossain vaiheessa jopa maalla, ainakin plotterin mielestä (ilmeisesti kanava oli niin uusi, että sitä ei tietokannastamme löytynyt). Amfibimme siis mennä puksutteli eteenpäin ja hyvissä ajoin aamupäivällä alkoi Leeuwarden levittäytymään kanavan molemmille puolille.

Kuten lukijat ehkä muistavat, täytyi meidän ehtiä hakemaan nelipyöräinen maantien nielijämme vuokraamosta ennen puoltapäivää ja sen suhteen aikataulu siis näytti hyvältä. Leeuwarden on kuitenkin kohtalaisen kokoinen kaupunki ja yöpaikaksi suunniteltu vierasvenesatama sijaitsi sen toisella puolella saapumissuuntaamme nähden. Niinpä vene pysäytettiinkin väliaikaisesti jo kaupungin etelälaidalle, josta pirssi noudettiin jalan. Haku onnistui hienosti ja niin miehistöllä oli käytössään jo kaksi erillistä kulkupeliä. Jäseniä miehistössä on kuitenkin kolme, eli jokaiselle ei riittänyt omaa, jolloin päätettiin, että kaksi ohjaisi vierasvenesatamaan Carammellen ja kolmas toisi sinne juuri vuokratun sinisen vauhtihirmun. Se, kuinka auto viimein pääsi perille ja millaisia seikkailuja se matkallaan koki, on niin pitkä tarina, että se ei tähän tekstiin mahdu, mutta myös kirjailijana ansioitunut kuskimme voi pyydettäessä kertoa siitä dramatisoidun version. Mutta todettakoon kuitenkin, että värisokeiden ei kannata Hollantiin tulla yksikseen autoa ajamaan, lopputuloksena saattaa nimittäin olla eriävä mielipide virkavallan kanssa liikennevalojen väreistä.

Lopulta kaikki pääsivät kuitenkin turvallisesti perille vierasvenesatamaan, vaikka myös veneellä oli ollut haasteita kovan tuulen, runsaan lomaliikenteen ja lukuisten nostosiltojen kanssa. Caramelle sidottiin juhlavasti laituriin, johon se jää odottamaan maanantaista matkanjatkoa.

Näin on siis Caramellen kotimatkan ensimmäinen legi takana ja kapula on aika siirtää eteenpäin. Perinteen mukaan kapteeni ei koskaan hylkää alustaan ja niin tälläkin kertaa jää kapteeni alukseen, mutta muu miehistö siirtyy Suomeen toisella ilmavirtoja hyödykseen käyttävällä aluksella, joka seilaa pilvimerellä. Kiitämme kaikkia mielenkiinnosta ja kannustuksesta ja toivotamme seuraavan miehistön sydämellisesti tervetulleeksi. Pulleita purjeita!

p.s. Kuten varmasti tiedättekin, ei blogi tähän pääty, tarinaniskijä vain vaihtuu. Pysykää siis kanavalla(tiistaihin asti, silloin pitäisi veneen olla taas merellä, tosin senkin jälkeen kannattaa blogia seurata)!

Featured Posts
Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Tunnisteita ei vielä ole.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page