Viime kesältä tuttuja reittejä kohti Kapellskäriä
Useamman tiiviin purjehduspäivän jälkeen aamupäivä kului erilaisissa huoltohommissa. Bensapumppu löytyi onneksi satamasta, joten perinteistä useamman kilometrin bensanhakumatkaa ei tarvinnut tehdä. Klo 12.30 pääsimme viimein irrottautumaan Bulladöstä ja kohteeksi asetettiin Blidön saari, jossa olimme vierailleet viime kesänä Blue Birdin ja Nukketeatteri Satuaarteen yhteisellä Ruotsin matkalla.
Perjantai-iltapäivä näkyi vilkkaana merialueella, läheisellä lahdella kymmenet purjeveneet kiirehtivät kevyessä tuulessa täysin purjein viikonlopun viettoon. Kolmen purjehduspäivän jälkeen olimme nähneet muita veneitä vain yhden käden sormilla laskettavan määrän, minkä takia oli mukava nähdä muitakin vesilläliikkujia. Pian kuitenkin lyhyin välein saapuneet sadekuurot hiljensivät tuulet ja vene toisensa jälkeen siirtyi peltigenuan käyttöön.
Tukholman saaristossa vesisyvyydet ovat Suomen rannikkovesiin tottuneelle paikoin hyvinkin syviä. 100 metrin syvänteet tulivat pitkälle saaristoon, joten sukellusveneiden ”eksyminen” lähes Tukholman keskustaan ei ole ainakaan vesisyvyyksien puolesta mahdotonta. Monien saarten kohdalla lähes sadan metrin syvyys löytyi vain muutaman kymmenen metrin päässä rannasta, mikä tuonee haastetta ankkurilla rantautumiseen.
Päivällä saimme iloisia uutisia, miehistöön oli tulossa seuraavaksi aamuksi lisävahvistuksia, kun Annamari ja Eevi ilmoittivat saapuvansa Kapellskäriin. Saattamaan lähtivät lisäksi Ilari , Enni ja Aava. Näin venematkalle osallistujien joukko kasvoi jo lukuun 20, ja ikähaitari alkoi nyt kahdesta vuodesta. Laivayhtiön politiikan avustuksella myös auto oli otettava mukaan.
Uuden miehistön saapuessa Kapellskäriin päätimme myös pidentää hieman matkaamme laivasataman läheiseen vierasvenesatamaan. Plotteri lupasi suojaiselle satamalle vain 1,5 metriä, mutta sataman kotisivuilla mainostettiin 1,7 metriä (Blue Birdin syväys 1,6 m). Uskalsimme lähteä sen perusteella kokeilemaan syvyyttä. Se riitti hyvin ja jäimme yöksi odottelemaan seuraavana aamuna klo 6.15 Naantalista saapuvaa laivaa. Muuten vene oli lähtövalmis, mutta odotti bensatankkausta. Helsingistä tulleella autolla bensatankkaus onnistui vaivattomasti 7 km:n päässä olevalta asemalta, joten tässä oli jonkin lainen ennätys bensanhakumatkojen järjestämisessä.