Määränpäänä Leeuwarden


Purjehdusmatka tällä miehistöllä alkaa pian olla lopussa. Kuljetuslogistisista seikoista johtuen matka päättyy Leeuwardenin kaupunkiin, jonne pitää saapua lauantaina ennen puoltapäivää. Silloin nimittäin sulkeutuu autovuokraamo, josta on tarkoitus hankkia miehistönvaihdoksen kätevyyden ja edullisuuden kannalta paras menopeli lentokentän ja Caramellen välille.

Tämän takia, kun vene aamulla irtosi satamasta, oli tarkoituksena päästä mahdollisimman lähelle

Leeuwardenia, ellei peräti perille asti. Aamupäivällä matka eteni lennokkaasti IJsellmeerilla, kun voimakas myötätuuli kannusti Caramellen parhaimmillaan jopa kahdeksan solmun nopeuteen. Miehistö sai siis vielä kerran kokea todella vauhdikasta kyytiä pelkillä luonnontuotteilla ilman fossiilisia lisäaineita. Veden pinnalla kiitäessämme saimme myös radiovastaanottimesta kuulla, että merialueilla annettiin kovan tuulen varoitus, jolloin (taas kerran) pystyimme toteamaan, että päätös tehdä matkaa kanavia pitkin oli täysin oikea.

Puolenpäivän aikoihin Ijseellmeer oli saatu ylitettyä, jolloin oli taas aika laskea purjeet ja siirtyä kanavamatkustajaksi. Kanavan ja meren väliseen sulkuun siirryttiin rautaisella kokemuksella, ja samalla ruosteisella kokemuksella saatiin sulussa hämminki aikaan, kun veden voimakkaat pyörteet yllättivät suurimman osan miehistöstä, jolloin vaarassa olivat niin muut veneet kuin sulun seinämätkin. Loppujen lopuksi tilanteesta

selviydyttiin kuitenkin kolhuitta ja matkaa päästiin jatkamaan. Loppu päivä kuluikin rauhallisesti kanavia seuraillen ja sen rantoja tuijotellen, jolloin usein tuijotukseen vastasi ihminen, lammas, lehmä tai hevonen.

Illan lähestyessä todettiin, että vielä tänään ei ehdittäisi Leeuwardeniin, vaan matka pitäisi saattaa loppuun huomenna aamulla. Yöpaikaksi valikoitui Wergean kylä. Nyt viikon menotärppi: jos olet koskaan esimerkiksi meloskelemassa tai uiskentelemassa Alankomaissa kanavissa Leeuwardenin ja Groun välillä ja tarvitset vierasvenesatamaa, jossa yöpyä, valitse Wergea. Se on ensinnäkin ainoa ja toisekseen todella miellyttävä vaihtoehto. Pieni,1200 asukkaan idyllinen hollantilaiskylä, jossa kanavat kulkevat talojen välissä ja palvelu on mutkatonta ja ystävällistä. Kannattaa piipahtaa, jos olet liikkumassa näillä seuduilla!

Mutta huomenaamulla siis vielä pyrähdys Leeuwardeniin ja sitten on aika ojentaa kapula (myös peräsimeksi kutsuttu) seuraavalle miehistölle.

#KallanTiirat #BlueBird #Purjehdus #Partio

Featured Posts
Posts Are Coming Soon
Pysy kanavalla...
Recent Posts
Archive
Search By Tags
No tags yet.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
© 2021 Plk Kallan Tiirat ry