Lähtö Visbystä
Maanantaina 5.6. aamu alkoi Visbyssa Söderhamnissa harmaana ja viileänä. Uusi miehistö kömpi veneestä hyvin nukutun yön jälkeen ja silmäili hiljaista satamaa. Kapteeni Laren seuraksi veneeseen oli saapunut Juuso, Niksu, Lennu ja Alli. Jälkimmäiset olivat tulleet saarelle lentäen sunnuntaina 4.6. iltapäivällä herkullisen kalakukon kanssa. Kiitokset lähettäjille! Miehistö pääsi jo sunnuntaina myös kiertelemään Visbyn kaunista 1100-luvulla rakennettua vanhaa kaupunkia.
Maanantaina oli määrä lähteä purjehtimaan etelämmäksi Gotlannin rannikkoa Klintehamniin. Aloitimme purjehduksen hiljaisessa vastatuulessa moottorin avustamana. Saavuimme kauniiseen, lintuja täynnä olevaan satamaan puolen yön maissa. Aamulla 6.6. nostettiin purjeet ja lähdettiin purjehtimaan Klintehamnista kohti Ölantia.