Seesteistä seilailua
Tapahtuuko tänään mitään…? Alkupäivän tyyneyden jälkeen sai miehistö hyvien purjehdustapojen mukaisesti sammuttaa moottorin ja antautua myötätuulen vietäväksi. Aaltojen keinutus yhdessä rauhallisen kulun kanssa sai miehistön (melkein) nukahtamaan. Onneksi tämän jo suorastaan epämiellyttäväksi tylsyydeksi muodostuneen rauhan rikkoi Russarössä Hangon edustalla Puolustusvoimien ammuntojen kajahdukset. Iltapäivällä tuulen koventuessa vastaiseksi alkoi sopiva toimintakohtaus. Kapteeniksi edellisenä päivänä valittu herrasmies johdatti uljaasti silmiään aurinkorasvalta hieroen aluksen tyrskyjä päin. Aikaisempi, myönnettävästi ilmeisin valinta kapteeniksi onnistui kuitenkin pysymään laivassa jatkuvasta puolelta toiselle keikkuvasta viistoliidosta huolimatta. Kannella pysymistä vaikeutti merikotkien perään kurkottelu...Päivän saldoksi sai tiirantiirailijamme kokonaiset yhdeksän kappaletta!
Nesteytyksestä pidettiin huolta erittäin kunnioitettavasti; Jaffalitrat
pitivät verensokerinkin aaltoilevana. Illalla miehistö jäi Kasnäsin satamaan odottamaan väenvaihtoa jälleen strategisen valtakiistelyn parissa.