top of page

ESITTELY

PARTIOTYÖN HISTORIAA

Partioliikkeen juuret yltävät viime vuosisadan alkuun Englantiin. Lontoon kaduilla kulkiessaan Iso-Britannian ratsuväen kenraali Robert Baden-Powell pani merkille, että kaupungissa oli paljon nuoria poikia, joilla ei ollut mitään mielekästä tekemistä. Tästä näkymästä hän sai idean - v. 1907 Baden-Powell kutsui 24 poikaa leirille Brownsea'n saarelle, jossa hän opetti heille monenlaisia erätaitoja ja ryhmätyöskentelyä. Tätä leiriä pidetään partioliikkeen syntyhetkenä.

 

Leirin innoittamana Baden-Powell kirjoitti kokemustensa ja kasvatusajatustensa pohjalta v. 1908 Partiopojan kirjan. Hänen toiveensa oli, että partiolaiset kasvaisivat aktiivisesti palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistään. Kirjan avulla partioliike alkoi nopeasti lisätä suosiotaan.

 

Partioaate levisi ympäri maailmaa. Suomeen se saapui v. 1910. Nykyään partiolaisia on 216 maassa, yhteensä 45 miljoonaa. Suomessa partiolaisia on noin 65 000. Partio on Suomen suurin nuorisojärjestö.

 

 

 

 

Partio mielletään usein harrastukseksi, jossa opetellaan vain erätaitoja ja luonnossa kulkemista. Tätä partio onkin, mutta se on myös paljon muuta. Partiossa opetellaan turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä monenlaisia taitoja: käsitöitä, ensiavun antamista, luonnontuntemusta ym.

 

Ennen kaikkea partio on kuitenkin kasvatusjärjestö. Partion tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuuntuntoisia aikuisia, joilla on monipuoliset taidot elämää varten. 

PARTIOTOIMINNASTA
KALLAN TIIRAT RY

Kallan Tiirojen partiotoiminta alkoi vuonna 1989. Alusta alkaen on tavoitteenamme ollut tarjota perinteistä, reipasta ja monipuolista partiotoimintaa kaikenikäisille. Toimintaa toteutetaan viikoittaisissa kokoontumisissa ja partioryhmien omilla retkillä sekä lippukunnan yhteisillä leireillä ja retkillä. 

TIIRA -LAULU

 

Hei Tiira, miten sä lentää jaksat

ain' kauas, kauas ääriin maan?

Kerro, kerro se mulle, sä mistä voimasi saat.

 

On pitkä tää lentoni mulla. Maat vuosittain vaihtuvan nään. On tuttuja Etelämanner, monet meret ja Alppien jäät. Ja Suomen järvien rannat mulle kotirantoja on.

 

Mutt' matkaani tätä en lentää jaksais' jos voimaani en

Luojaltani sais. 

Hän tietää mun tieni, jos minne se viepi, Hänen turvassaan

mä matkaani teen.

Lippukunnassamme on jo vuodesta 1994 toiminut nukke-teatteri Satuaarre, jonka kotinäyttämö on Kuopion keskustassa Torikadulla. Ryhmä on esiintynyt erilaisissa tapahtumissa, päiväkodeissa ja kouluissa eri puolilla Suomea ja Eurooppaa. 

P

Kuva: Seikkailujen laakso (Enid Blyton)

bottom of page